Barbe-Q-Barbies yhteiskeikoille W.A.S.P.:n kanssa - Kuuntele uunituore biisi!



Helsinkiläinen rock-yhtye Barbe-Q-Barbies on parhaillaan studiossa äänittämässä toista albumiaan, joka julkaistaan helmikuussa 2013. Levyä äänitetään tuottaja Janne Saksan Sound Supreme -studiolla.

Barbe-Q-Barbiesin debyyttialbumista on ehtinyt vierähtää jo parisen vuotta, joten bändi haluaa tarjota maistiaisia studiosta heti kun se on mahdollista. SoundCloudissa on nyt ilmaiseksi kuultavissa albumisession ensimmäinen valmis raita "Whole Lotta You". Biisinteossa ovat olleet mukana The 69 Eyes -yhtyeen Bazie ja Jyrki 69 sekä yhdysvaltalainen biisintekijä–tuottaja Johnny Andrews. Andrews tunnetaan mm. Apocalypticalle tekemistään hiteistä "I'm Not Jesus" ja "End of Me".

"Whole Lotta You:ta on jo ehditty soittaa keikoilla, ja se on saanut loistavan vastaanoton. Biisissä on tarttuva huudatuskertsi, johon rokkikansa lähtee helposti mukaan", kertoo bändin kitaristi Kaisa.

Kuuntele biisi täältä

Lokakuussa Barbe-Q-Barbies nähdään keikoilla yhdessä yhdysvaltalaisen heavy metal -legenda W.A.S.P.:n kanssa Tallinnassa, Helsingissä ja Oslossa. Grillibarbit esiintyvät myös Lost in Music -kaupunkifestivaaleilla Tampereen Yo-talolla perjantaina 19. lokakuuta.

Barbe-Q-Barbies keikoilla:
16.10. Rockcafé, Tallinna (+ W.A.S.P.)
17.10. The Cirkus, Helsinki (+ W.A.S.P.)
19.10. Lost in Music -festivaali, Yo-talo, Tampere
24.10. Rockefeller, Oslo (+ W.A.S.P.)

www.barbeqbarbies.com

Keikkamyynti:
Toni Ritonen
Backstage Alliance
050-4044573
toni.ritonen@backstagealliance.com



Barbe-Q-Barbies yhteiskeikoille W.A.S.P.:n kanssa - Kuuntele uunituore biisi!

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...