Barbe-Q-Barbiesin uusi albumi tuo vaihtelevuutta perinteiseen rock-linjaan



Syyskuun 25. päivä julkaistiin räväkän rock-yhtye Barbe-Q-Barbiesin kolmas albumi Driven. Esimakua julkaistavasta albumista ovat jo antaneet singlet Babylon ja Under My Skin. Driven jatkaa Barbeille tutulla asenteikkaalla rokkilinjalla, mutta levyn biiseistä löytyy aiempaa enemmän vaihtelevuutta.

"Driven-albumin biiseissä kuuluu vaikutteita eri genreistä enemmän kuin edeltäjissään 'Breaking All The Rulesissa' tai 'All Over Youssa', jotka kumarsivat yksiselitteisemmin perinteisen rockin suuntaan. Nyt tuntui luontevalta ottaa mukaan enemmän vivahteita itselle tärkeistä tyyleistä kuten grunge ja stoner rock, unohtamatta kuitenkaan 70-luvun riffipohjaista revittelyä. Halusimme tuoda esiin bändin monipuolisuutta, ja tämä levy on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että emme ole vain yhden tyylisuunnan edustajia", yhtyeen kitaristi Kaisa Karjalainen kertoo.

Helsinkiläinen rock-yhtye Barbe-Q-Barbies on valloittanut rock-kansaa yli kymmenvuotisen historiansa aikana julkaisemalla kaksi studioalbumia Suomessa ja Iso-Britanniassa, sekä esiintymällä ahkerasti rock-klubeilla  kotimaassa ja ulkomailla. Yhtyeen kokoonpano on Niki Rock (laulu), Kaisa Karjalainen (kitarat, taustalaulu), Ekkis Laine (kitarat), Minttu Muranen (basso) ja Niina Klemetti (rummut, taustalaulu).

TULEVAT KEIKAT (lisää julkistetaan myöhemmin)

25.09. TAMPERE Klubi (+ The Flaming Sideburns)
26.09. JOENSUU Kerubi (+ The Flaming Sideburns)
03.10. JYVÄSKYLÄ Lutakko (+ The Flaming Sideburns)
09.10. OULU 45 Special
10.10. SEINÄJOKI Bar 15
16.10. JÄRVENPÄÄ Blackpool
17.10. LAHTI Torvi
23.10. LAPPEENRANTA Totem
30.10. KOUVOLA Bar Downtown
31.10. KUOPIO Henry´s Pub


http://www.barbeqbarbies.com/?


Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:                
Ninni Helenius / Sound Of Finland, ninni@sof.fi, 040 521 4266
Aapo Hellman / Sound Of Finland, aapo@sof.fi, 040 509 1855

Keikkamyynti:
Toni Ritonen / Fullsteam, toni@fullsteam.fi, 050 4044 573



Barbe-Q-Barbiesin uusi albumi tuo vaihtelevuutta perinteiseen rock-linjaan

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...