Francine
Lahtelainen Francine perustettiin jo vuonna 1987. Nykyisin triona toimiva bändi nimittää musiikkiaan simppelisti rock'n'rolliksi, mutta pitkän matkan varrella orkesteria on määritelty lukuisilla termeillä: 90-luvun rockabilly, punkbilly, hardbilly, powerbilly... Ehkä asiantila kannattaa kuitenkin todeta itse kuuntelemalla Francinen musiikkia uran varrella julkaistuilta äänitteiltä.
Francine on tehnyt uransa aikana useita pitkäsoittoja. Julkaisevina tahoina ovat toimineet My Way, Poko Rekords, Bluelight Records ja nykyään siis Sound Of Finlandin Fanfaari-levymerkki. Francinen ensimmäiset 10 vuotta on koottu "Francinest" -kokoelmalle, joka julkaistiin vuonna 1997. Vuoden 2007 alussa oli yhtyeen toisen välitilinpäätöksen vuoro ja "The Story Of Francine" -kokoelma keräsi yksiin kansiin 22 biisiä vuosilta 1998-2007. Jälkimmäiseen kokoelmaan kuuluva kuuma dvd- paketti sisältää myös musiikkivideoita (mm. "She Bop", "King For A Day", "Taxi Driver") ja kunnon kattauksen eri tv-esiintymisiä bändin uralta. Mahtavana lisänä dvd:llä on miltei tunnin mittainen historiadokumentti, jossa bändin uraa kertaavat sekä Francinen jäsenet että keikkamyynti- ja levy-yhtiöiden edustajat.
Viimeisimmän studioalbuminsa One Step Further (Poko Rekords) yhtye julkaisi syksyllä 2008. Francine kypsytteli kolmessa vuodessa albumin, joka täräyttää luun ulos amerikanraudan ikkunasta rankkasateellakin. Monipuolinen levy yllätti tuhdimmalla ja raskaammalla tyylillä sekä vaihtelevilla biiseillä. Francinen rockabilly-meiningistä ei oikeastaan ole jäljellä kuin lahtelainen läskibasso, joka uskollisesti paukkuu mukana elävöittäen bändin uutta, roisia rokkisoundia.
Ensimmäinen Sound Of Finland -julkaisu, helmikuussa 2010 julkaistu Trouble EP pitää sisällään kolme Francinelle jo vuosien ajan tutuksi tullutta rakasta coverbiisiä, jotka yhtye ottaa omaan armottomaan käsittelyynsä. Neljäntenä biisinä on Francine-uutuus Big Wheels, joka poikkeaa Francinen nykyisestä rokkilinjasta olemalla pitkästä aikaa varsin tyylipuhdasta rockabillyä.
Suomen ahkerimpiin livebändeihin kuuluva Francine on jatkuvasti tien päällä!