HONEY B & T-BONES


Keväällä 2009 Honey-B & T-Bonesilta julkaistiin odotettu Alien Blues -albumi. Levy ei ole mitään tavanomaista ränttätänttää, vaan väkevä cocktail, jossa 1960-luvun San Franciscon psykedelia kohtaa Mississippi-bluesin autotallissa tositarkoituksella. Aija ”Honey B” Puurtisen paksut bassolinjat ja Jaska Lukkarisen funkysti rullaava rumputyö muuraavat talon, jossa Bluesministeri Kuloniemen slide ei ota vankeja. Herkun kruunaa Honey B. Puurtisen Memphis Minnien atomiaikaan päivittävä laulu.
 
Blues ei ole teinien laji, se tulee elämänkokemuksesta. Honey B. & T-Bones on keikkaillut pitkin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa neljännesvuosisadan ja homma on hallussa. Tähän sisältyy myös aikanaan ahkerimmin ulkomailla keikkailleen suomalaisyhtyeen maine. Töitä on tehty mm. harpisti Gary Primichin, kitaramestari Mel Brownin ja UMO:n kanssa. Nykyään T-Luut säestävät myös Tuomari Nurmiota. Bändin tyyli on kypsynyt puhtaasta juuribluesista rokkaavan R&B:in ja psykedelisesti kokeilevan rockin kautta toukokuussa 2009 julkaistavan Alien Blues –albumin kosmisen kaleidoskooppiseen rockbluesiin.
 
Alien Blues on yhtyeen 12. albumi on samalla sen tähänastinen taiteellinen päätyö. Albumi heijastelee maailman menoa vuonna 2009. Yhtyeen omien sävellysten ohella kiekko sisältää myös yhden Tuomari Nurmion kanssa yhteistyössä kirjoitetun raidan Fresh Up The Well sekä bändin läheisen ystävän, edesmenneen Gary Primichin sanoittaman testamentinomaisen Superman-hymnin. Levyn nimibiisi puolestaan voi kertoa yhtä hyvin humanoidista kuin maahanmuuttajasta.

 

LINKIT


Honey B & T-Bones kotisivu

Honey B & T-Bones MySpace

Honey B & T-Bones diskografia

 

UUTUUSALBUMI



 

Alien Blues
27.5.2009
(Sound Of Finland / Fanfaari)

   

 


   

 


Snow White's Poison Bite
on Twitter:


Please wait while the tweets load

If you can't wait - click here!




Liity SOF-sähköpostilistalle!