Le Roin uusi musiikkivideo on taiteellinen ja visuaalisesti näyttävä



15.3. julkaistaan Le Roin uusi musiikkivideo tulevalla levyllä olevasta Luoteisväylä -kappaleesta. Taiteellinen ja visuaalisesti näyttävä kuvaavat sekä nyt julkaistavaa musiikkivideota, että myös Le Roita yhtyeenä.

 

Katso musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?v=wmU0UoLE0AA

 

Musiikkivideon ohjaajana ja käsikirjoittajana toimi Le Roin laulaja Eero Salonlahti. Videolla esiintyy näyttelijä Jari Silventoinen.

 

Rajoja tunnistamaton yhtye Le Roi julkaisee debyyttialbuminsa Vapaus, kahleet ja kaipaus 18.3. Albumin kappaleissa kuullaan vaikutteita niin popista, rockista, kuin elektronisesta musiikista. Vapaus, kahleet ja kaipaus on hyvin mielenkiintoinen ja ehjä kokonaisuus. Levyllä on isoja ja röyhkeitä soundeja, pienen ja sievän näppäilyn Le Roi jättää muille, ja vetää välillä överiksi, aivan tarkoituksella.

 

Le Roin matka alkoi 2012, yhtye on saanut alkunsa kitaristi Jaakko Penttilän ja laulaja Eero Salonlahden yhteistyöprojektina, josta se kasvoi nopeasti oikeaksi bändiksi. Nyt julkaistavalta esikoisalbumilta on julkaistu singleinä kappaleet Sohvasankari, Kristallimaa ja Oman velan korko. Le Roin Lintu-kappaleen musiikkivideo palkittiin Oulun Musiikkivideofestareilla pääpalkinnolla 2014.

 

http://leroi.fi/
https://www.facebook.com/leroiyhtye
https://www.instagram.com/leroiband/



Le Roin uusi musiikkivideo on taiteellinen ja visuaalisesti näyttävä

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...