Solalta uusi single 'Kuuletko kuinka kaikki päättyy'



Suomalaisen musiikkimaailman yksi lupaavista tulokkaista, oululainen Sola julkaisi toisen singlensä Kuuletko kuinka kaikki päättyy. Lokakuun 2. päivänä julkaistava nopeatempoinen ja kiivaasti etenevä singlebiisi kertoo asioiden päättymisen pelosta.

Yhtyeen laualaja Heikki Tuomi miettii kappaleen syntyä: "Tekstiä kirjoittaessani ajattelin aika paljon maailmanloppua, mutta pääteemaksi taisi kuitenkin jäädä hieman kepeämpi ihmissuhteen päättyminen. Biisiä alettiin soittaa alun perin suunnilleen puolikkaalla tempolla nykyisesti. Soittokertojen myötä kappale kuitenkin sai ansaitsemansa kiihkeän sykkeen."

Stadion-indierock-yhtyeeksi tituleeratun Solan ensimmäisen single Tänään julkaistiin toukokuussa. Bändin jäseniä yhdistää intohimo musiikkia kohtaan ja pyrkimys tuottaa mahdollisimman isoa soundia ja valtavia kaikuja. "Siinä samalla jos koskettaisi vielä jonkun sisintä", bändin kosketinsoittaja Mikko Mella fiilistelee.

Solan debyyttialbumi Kuninkaat julkaistaan alkuvuodesta 2016.

Kuuletko kuinka kaikki päättyy -single:
Spotify: http://spoti.fi/1VrIsMv
iTunes: http://apple.co/1YTjl4j


http://www.facebook.com/solamusik

Solan kokoonpano:
Heikki Tuomi - laulu
Mikko Mella - piano, syntentisaattori
Matti Harjapää - basso
Jarno Keto-oja - rummut
Petri Kuusela - kitara
Joona Hiltunen -syntentisaattori, koskettimet


Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:                
Ninni Helenius / Sound Of Finland, ninni@sof.fi, 040 521 4266
Aapo Hellman / Sound Of Finland, aapo@sof.fi, 040 509 1855



Solalta uusi single 'Kuuletko kuinka kaikki päättyy'

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...