SWPB:n albumi syksyllä ulos myös Japanissa!



Kovassa nousukiidossa oleva joensuulainen rockyhtye Snow White's Poison Bite julkaisee tänään uuden singlen "Kristy Killings".

Kappaleen voi kuunnella täällä.

Kyseessä on toinen maistiainen lokakuussa Halloweenin alla päivänvalon näkevältä debyyttialbumilta "The Story Of Kristy Killings". Albumi julkaistaan Suomen lisäksi samaan aikaan myös Japanissa maineikkaan Marquee/Avalonin toimesta.

 

Äärimmäisen tarttuva, mutta bändin tyylille uskollisesti tinkimättömän rankka ja omaleimainen singlebiisi on loogista jatkoa huhtikuussa julkaistulle "Valentine's Doom" -singlelle, jota on tähän mennessä kuunneltu bändin MySpace-sivulla jo yli 30 000 kertaa. Yhteensä bändin biisejä on soittimessa pyöritelty lähes 350 000 kertaa.

 

Yhtyeen musiikissa yhdistyy modernien amerikkalaisten vaihtoehtorock-yhtyeiden tapaan (Alesana, Aiden, Escape The Faith) dramaattinen rymistely kunnianhimoisiin sovituksiin ja vastustamattoman tarttuviin melodioihin. Albumilla paletti tulee laajenemaan vielä suuntaan jos toiseenkin.

 

Seuraavat keikat:

 

  • 17.7. Tammerfest, Tampere
  • 22.7. On The Rocks, Helsinki
  • 23.7. Sandels Rock -klubi, Iisalmi


SWPB:n albumi syksyllä ulos myös Japanissa!

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...