Valovuoden uusi kesäinen single 'Sisäinen valo' sopii parhaiten nautittavaksi auringonpaisteessa



Maaliskuussa debyyttialbuminsa Tanssi niinku kukaan ei kattois julkaisseen Valovuosi-yhtyeen uusi single on vahvasti reggaevaikutteinen Sisäinen valo. Sisäinen valo jatkaa samalla kannustavalla ja positiivisella linjalla kun viime kesänä radioissa tiuhaan soinut Aurinkokuningatar. Reggaevaikutteinen melodia ja kappaleen tyyni ja vapauttava sanoma on omiaan tuomaan hyvän meiningin. Leikit on leikitty ja pelit on pelattu, nyt voi tsillaa. Sopii parhaiten nautittavaksi auringonpaisteessa.

 

Yhtyeen naisääni OUTI kertoo ajatuksista biisin taustalla: "Tuntuu et ihmiset säntäilee päättömästi kiireessä paikasta toiseen ja koko ajan vain hakee ja hakee jotain. Tietämättä välttämättä ees mitä ja sen takia ehkä myös löytämättä mitään. Toivon että nykypäivän kiireisissä elämäntyyleissä tää biisi muistuttelis jengiä pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään. Loppujen lopuks tärkeintä on löytää ittensä ja sitä kautta tajuta, niin kun kappaleessa lauletaan 'oot juuri siinä missä sun täytyy', 'oot ainutkertainen, ei ole toista - oot tässä nyt huomenna missä vaan'."

 

Kuuppa jatkaa samalla linjalla: "Biisistä kuuluu kesäaamu kun oot musat korvilla, ei oo kiire minnekkään ja oot matkalla lenkille luonnon keskelle takas juurille hakemaan sitä sisäistä rauhaa ja valoa, jota voi jakaa myös muille".

 

Valovuosi on yhtyeenä lopputulos siitä, mitä syntyy kun yhdistää kolme vahvaa persoonaa ja kolme eri genreä. Lopputuloksena energistä ja valoisaa poppia, jossa on vahvasti vaikutteita räpistä ja reggaesta. Yhtye on perustettu Tampereella 2014 ja siihen kuuluu kolme jäsentä: OUTI, Samson ja Kuuppa. Albumi Tanssi niinku kukaan ei kattois julkaistiin maaliskuussa. Debyyttisingle Aurinkokuningatar on kerännyt Spotifyssa jo yli 3,5 miljoonaa streamia.

Kuuntele singlebiisi Sisäinen valo (Spotify, Deezer, Apple Music..): https://lnk.to/SisValoMa

 

Kuuntele albumia Tanssi niinku kukaan ei kattois (Spotify, Deezer, Apple Music..): https://lnk.to/ValovuosiTNKEKMa

 

www.valovuosi.net
www.facebook.com/valovuosimusiikki
www.instagram.com/valovuosimusiikki



Valovuoden uusi kesäinen single 'Sisäinen valo' sopii parhaiten nautittavaksi auringonpaisteessa

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...