Antti Kleemolalta uusi single "Kaiken keskellä"



Antti Kleemolan uusi single Kaiken keskellä on tarina ihmisestä, joka ei suostu enää alistumaan ja elämään pelon vallassa. Antti kertoo biisin synnystä:

- Kertosäkeen melodia ja kaksi sanaa, ”kaiken keskellä” olivat olleet valmiina jo ikuisuuden. Laulu odotti vain juuri oikeaa tarinaa. Kun tarina löytyi, palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Ihan kaikkea ei kerrota tekstissä suoraan, vaan kuulija saa itse päättää, onko tässä kertomuksessa kysymys miehestä vai naisesta, nuoresta vai aikuisesta.

Kaiken keskellä -kappaleeseen kuvataan myös musiikkivideo, joka esittelee yhden näkemyksen biisin tarinasta. Video valmistuu marraskuun aikana.

Kuten Antin kaksi aiempaa singleä Kaikkea hyvää ja Täydellinen päivä, myös tämän singlen on tuottanut Niklas Nylund. Hän luottaa erittäin "luomuun" äänitystapaan, jossa koko bändi soittaa osuutensa studiossa yhtä aikaa. Antti kommentoi:

- Tällainen tapa äänittää on aika harvinaista tänä päivänä, mutta se antaa biisille erityistä lisäpotkua. Äänitysten jälkeen Niklas sulkeutui studioon tekemään biisiin vielä “jotain”. Kun muutaman päivän päästä kuulin lopputuloksen, menin ihan sekaisin enkä laskeutunut maan pinnalle pitkään aikaan. Niklas oli rakentanut kappaleeseen meille yllätyksenä uskomattoman orkesterisovituksen, joka vei sen aivan uudelle tasolle. Äänimaiseman täydensi säkeistöjen taustalla tikittävä kaappikello, joka istuu laulun tarinaan täydellisesti.

 

Kaiken keskellä julkaistaan digisinkkuna 16.11.2012. Kuuntele single alta!

 



Antti Kleemolalta uusi single

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...