Jukka Takalolta kasaripoljentoinen remix



Jukka Takalon uusin albumi Suomen kuningas julkaistiin huhtikuussa 2016. Kuplettien ja lastenmusiikin jälkeen tämä albumi oli Jukalta askel takaisin suomirockin suuntaan.

Albumin orgaanisesta soinnista poikkeavasta Tätäkö se elämä on? -biisistä julkaistaan huomenna remix-single, King Sembung Gigamix. Ajatus 80-lukuvaikutteisen remixin tekemiseen tuli Sound Of Finlandin toimitusjohtaja Epe Heleniukselta. Jukka oli varsin mielissään kun kuuli idean:
"Minulla on Tätäkö se elämä on? -biisistä sellainen ajatus että sen pitää kuulostaa ullakolta löydetyltä roinalta. Elektrovaikutteita siis oli jo biisin albumiversiossa. Kun Epe ehdotti että kappaleesta voisi tehdä remix-version, innostuin heti kuulemaan minkälaista kolinaa joku muu sieltä biisin ullakolta löytäisi. King Sembung teki muutama vuosi sitten mainion megamixin kappaleestani Jokainen on vähän homo, joten tuntui hauskalta kuulla, mitä viidakon kuningas tekisi Suomen kuninkaan biisille."

King Sembung (siviilissä Markku Jylhä) tunnetaan etenkin The Alibies -yhtyeestään ja Lubo-Mir -sooloprojektistaan. Hän on myös Oulun seudulta ponnistavan Sonic Foundation -kollektiivin perustajajäsen ja pohjoissuomalaisen elektronisen musiikin kantavia voimia.

Markku kertoo filosofiastaan Tätäkö se elämä on? -remixin takana:
"Halusin lisätä biisiin groovea ja semmosta modernia klubieuforiaa ja nostetta, jossa kuuluu kasari ja ehkäpä jossain määrin vähän ysärivibatki. Biitistä piti saada jykevä ja basson kanssa vuorotteleva, jotta sykkii ja pumppaa kunnolla ku luukuttaa isolla vaikka klubilla. Saundien viilaukseen ja refekuunteluun eri paikoissa meni enemmän aikaa kun varsinaiseen remixaamiseen. Sitte vielä voxut enemmän esiin ja oikeeseen saundiin, niin loput sovitukset ja rakenne tuliki aika lailla itsestään. Takalon melodiataju ja lauluääni on inspiroivaa kamaa."

Kuuntele Tätäkö se elämä on? (King Sembung Gigamix)

(Spotify, Apple Music, Deezer ym.)

Katso biisin hypnoottinen taidevideo YouTubesta

Takavuosina Aknestikin riveissä hittejä tahkonneelta Takalolta on aiemmin julkaistu neljä sooloalbumia, joista viimeisin oli kansanlaulumaisia kupletteja sisältänyt Maakinen Mysteeri Trio (2013). Soiva Siili -duon kanssa yhteistyössä tehty lastenlevy Vastarannan Siili oli ehdolla vuoden lastenalbumiksi Emma Gaalassa vuonna 2015. Kantaaottavista kappaleista tunnettu Takalo muistetaan myös YouTuben kautta hitiksi nousseesta biisistä Jokainen on vähän homo.

Jukka Takalo on keikkaillut Suomen kuningas -albumin ilmestymisestä lähtien tiuhaan. Kiertäminen jatkuu lähitulevaisuudessa seuraavasti:

12.8. Himanka, Sautinkarin kesäterassi (bändi)
13.8. Helsinki, On The Rocks (bändi)
18.8. Oulu, Tähtitornin kahvila, Taiteiden yö (bändi)
9.9. Raahe, Kirjamessut, Kansallinen lauluklubi (yhdessä Mari Rantasilan kanssa)
10.9. Oulu, Tuba, Kansallinen lauluklubi (yhdessä Mari Rantasilan kanssa)
15.9. Helsinki, Sture 21, soolo (yhdessä Musiikillinen Kollektiivi Roihuvuoren kanssa)
16.9. Turku, Bar Kuka (soolo)
24.9. Kuusamo, Ruka, Zone (soolo) + Päiväkeikka: Melat ojossa Oulangalla -melonta
14.10. Kaustinen, Pelimanni (soolo)
16.10. Oulu, Valve-sali, iltapäiväkonsertti (bändi)
12.11. Oulu, Tekosyy-klubi

www.jukkatakalo.fi

www.facebook.com/jukkatakalo



Jukka Takalolta kasaripoljentoinen remix

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...