Le Roin uudella musiikkivideolla sekoillaan ja tanssitaan kun huomista ei olisikaan



Popin ja rockin laitamailla kulkevan Le Roi -yhtyeen tulevan albumin toinen single Kristallimaa julkaistaan 11.9. Kappaleessa yhdistyy reipas tempo ja melodisuus. Biisi kulkee välillä haaveenomaisissa tunnelmissa, mutta pitää kuulijan tässä maailmassa iskevillä kertosäkeillään.

"Kristallimaa kertoo nuoruuden ensimmäisistä jännittävistä asioista, asioista jotka voivat hetkellisesti tuottaa taivaan maan päälle, mutta toisaalta ne voivat rikkoa elämän hetkessä täydellisesti, kuten vaikka ekat kännit tai ensimmäinen seksikokemus", yhtyeen laulaja Eero Salonlahti avaa ajatuksia kappaleen takana.

Kristallimaa-kappaleen musiikkivideossa Alexander Stubb ja Anonymous järjestävät salaiset bileet, joissa Le Roi on keikalla. Singlen musiikkivideo antaa kunniaa vanhalle kunnon VHS-formaatille. Pyrkimys ei ole ollut tehdä viimeisimmän teknologian mukaisesti parasta kuvalaatua, päinvastoin, valmis leikkaus on nimittäin ajettu VHS-nauhalle. Kristallimaan musiikkivideo paljastaa Le Roin epäsäädyllisemmän puolen. Hikeä tihkuvissa bileissä sekoillaan ja tanssitaan hullunlailla kuin huomista ei olisikaan.

Katso musiikivideo: https://www.youtube.com/watch?v=RYJKg2_i3iU

Tasapuolisesti rock-, pop- ja elektrovaikutteiselta Le Roilta on aiemmin julkaistu kolmen biisin Elokuvissa-EP, sekä Sohvasankari-single. Le Roi on saanut alkunsa kitaristi Jaakko Penttilän ja laulaja Eero Salonlahden yhteistyöprojektina, josta se kasvoi nopeasti oikeaksi bändiksi.

KRISTALLIMAA
Spotifyssa
iTunesista
Deezerissa

TULEVIA KEIKKOJA:
11.9. Lahti, Torvi
16.9. Helsinki, Arabian nuorisotalo
17.9. Helsinki, Henry's pub
15.10. Tampere, Henry's pub
16.10. Jyväskylä, Freetime
23.10. Viitasaari, Pihkuri
28.11. Kouvola, Bar Downtown

Le Roi Facebookissa: https://www.facebook.com/leroiyhtye

Lisätiedot:

Aapo Hellman
A&R
Sound Of Finland
aapo@sof.fi
040-509 1855

Ninni Helenius
tiedottaja
Sound Of Finland
ninni@sof.fi
03-2136 820



Le Roin uudella musiikkivideolla sekoillaan ja tanssitaan kun huomista ei olisikaan

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...