Suomen kuninkaan parisuhdekriisi



Jukka Takalon 'Hiljainen puu' -kappaleesta tyylikäs musiikkivideo

 

Laulaja-lauluntekijä Jukka Takalon tuoreimmalta levyltä Suomen kuningas julkaistaan tänään singlelohkaisu Hiljainen puu. Albumin päätösraita on Takalon mukaan kirkas ja selkeä, avoimesti tunteellinen ihmissuhdelaulu.


Takalon kappaleissa on totuttu kuulemaan erilaisia tarinoita, mutta tällä kertaa sanoitus jättää kuulijalle enemmän tulkinnanvaraa. Takalon näkökulmasta lyriikat kuvastavat pitkää parisuhdetta, jossa kommunikointi ei toimi. Koskettava kappale on herättänyt kuulijoissa monenlaisia tulkintoja.


"Jotkut ovat kokeneet biisin aikuisen ja murrosikäisen välisenä kommunikointikatkoksena, jonkun toisen mielestä kappale kuvaa tuoreen parisuhteen ensimmäistä isompaa kriisiä. Miksei sen voisi ymmärtää myös kertovan suhteesta dementoituvaan vanhempaan."

 
Musiikillisesti kappale nojaa orgaaniseen soundiin. Biisissä kuullaan bändin lisäksi perinteistä Hammond-urkua ja oikeita puhaltimia.


"Kaiken maailman torvien hiuksenhienot epävireet nimenomaan tekevät sen soundin, johon ei syntikka pysty. Biisissä on myös Motown-komppi, jota kappaleissani ei ole varmaan ikinä aiemmin ollut!"


Pudonneiden lehtien tematiikan lisäksi musiikkivideolla esitellään Takalon orkesteri, jossa soittavat Jesse Heikkinen (kitara), Matti Manninen (basso, koskettimet) ja Aleksi Itkonen (rummut). Yhtye on Takalon mukana jo viidettä levyä, niin keikoilla kuin studiossakin.


"Heti studiossa oli selvää, että kappaleeseen halutaan tehdä perinteinen soittovideo. Toivon, että ihmiset panevat luurit päähänsä, katsovat videon ja kuuntelevat Hiljainen puu -biisin keskittyneesti. Haluan että biisi tulee lähelle kuulijaa."


Katso Hiljainen puu -video tästä: https://www.youtube.com/watch?v=AFIkRGk6rOc

 

Suomen kuningas -albumin ilmestymisen jälkeen Takalo on tehnyt reilut 50 keikkaa soolona ja bändin kanssa. Keikkailun lisäksi hän kirjoittaa parhaillaan uutta musiikkia lastenorkesteri Vastarannan Siilin seuraavalle levylle. Ennen joulua Takalo julkaisee vielä karaokevideon viime vuonna ilmestyneelle joululaululle Paras lahja koskaan.
 
http://www.jukkatakalo.fi

https://www.facebook.com/jukkatakalo


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Niina Alavillamo
niina@sof.fi
0400368197

Aapo Hellman
aapo@sof.fi
0405091855



Suomen kuninkaan parisuhdekriisi

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...